Putinin Venäjä – sortoa, raakuutta, terrorismia ja kaikkea muuta

Vanha Venäjä kukoistaa tässä ja nyt. Useat menneiden vuosisatojen autoritaarisen hallinnon ei-toivotut piirteet ovat vallitsevia käytäntöjä nyky-Venäjällä. Tsaarin itsevaltiauden sorto ja sen alkuaikojen institutionalisoitu salainen poliisi levisivät yleisemmin 1900-luvun neuvostoyhteiskunnassa. Jälkimmäinen antoi tietä stalinistiselle terrorille, jonka pahimmat elementit heijastuvat Vladimir Putinin 2000-luvun Venäjällä. Ja nyt venäläinen sovinismi on löytänyt uuden ilmaisun itsekeskeisten, orjallisten toimijoiden muodostamassa hallinnossa, jonka omistautuminen vakiintuneelle despootille on edelleen tärkein prioriteetti.

Putin vakiinnutti valtaansa herättämällä henkiin tutun venäläisen "vahvan miehen" johtajuusihanteen raa'alla hyökkäyksellään Tšetšenian tasavaltaan vuonna 1999 edistettyään itse aiheuttamaansa kansallista kriisiä. Neuvostoliiton jälkeinen Venäjän perinteisen spiritualismin herätys oli sekoitettu ylikorostettuun historialliseen isänmaallisuuteen, joka muistutti menneisyyden keisarillista loistoa ja synnytti pahansuopaisen nationalismin. Tämä olisi kypsä konfliktille, jota ruokkisi syvään juurtunut viha länsimaita kohtaan.

Putinin vallan jatkuva keskittäminen takasi hänen oman turvallisuutensa ja pitkäikäisyytensä diktaattorina yhdessä hänen näkemyksensä kanssa Venäjän hegemoniasta, josta tuli nyt doktriini. Mieleen tulee orwellilainen käsitys nationalismista vallanhimoisena itsepetoksen lieventämänä vallanhimoisena ajatuksena, jossa kaikenlainen omien tekojen rationalisointi oikeutetaan oppiperustaisen narratiivin ylläpitämisellä. Huonosti rajoitetun autoritaarisen hallinnon uskomukset pysyvät kuuroina vastaväitteille, olivatpa ne sitten oikeudellisia ennakkotapauksia tai moraalisia perusteita. Vain doktriinien edistäminen on tärkeää.

Putinin agenda Ukrainassa ja muualla Venäjän länsirajalla Eurooppaan on muuttumaton ja typerä ajatus kompromissien hakemisesta, Putinin ajattelutavan mukaan, vain luo tilaisuuden jatkaa teeskentelyä, jossa länsimaiden pelkoa ajoittain tyynnytetään. Yhdysvaltojen nykyinen kanta tässä asiassa on jäänyt kauas sen alkuperäisestä tavoitteesta, tulitauon tavoittelusta. Ylimielinen usko siihen, että se voisi vaikuttaa Kremliin, tämän sodan hyökkääjään, suostumalla ensin sen vaatimuksiin ennen vakavien neuvotteluvälineiden käyttöä, oli huonosti suunniteltu. Ainoat tehokkaat neuvottelut, joita voidaan käydä venäläisen diktaattorin kanssa, jolla on kertynyt sotarikoksen perintö, ovat sellaiset, joissa hänet saatetaan ymmärtämään yksiselitteisesti, mitä tapahtuu, jos neuvottelut epäonnistuvat. Tällaisen viestin välittämättä jättäminen on ensisijaisesti Trumpin hallinnon ja sen nykyisen turhan ja tehottoman osallistumisen syytä tässä asiassa.

Tämä siis velvoittaa Euroopan toimimaan päättäväisesti ja välttämään Churchillin kohtalokkaan varoituksen "ihmiskunnan vahvistetusta oppimattomuudesta". Muuten se joutuu jälleen kerran tekemisiin pahansuovan Venäjän kanssa tulevina sukupolvina eikä voi katsoa muualle kuin sisäänpäin.

Tekijänoikeus @Kost Elisevich, MD, PhD 2025. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän sisällön laiton kopiointi johtaa välittömiin oikeustoimiin.