Ukrainan Nato-jäsenyydestä herää huolta

Sekä Yhdysvallat että Nato ovat osoittaneet huomattavaa pidättyvyyttä Ukrainan tukemisessa Venäjän hyökkäystä vastaan ​​toimittamalla aseita harkitusti ja vähitellen , mutta onnistuneet vain pitkittämään konfliktia ja jatkamaan Ukrainan siviiliväestön kärsimyksiä. Syyt tähän ovat keskittyneet eskaloitumisen pelkoon ja käsitykseen siitä, että heidät vedettäisiin suoraan sotilaalliseen osallistumiseen Venäjää vastaan ​​​​tilanteessa, josta tulisi maailmansota. Tämä jatkuva pelko yhteenotosta Venäjän kanssa Naton useiden jäsenvaltioiden keskuudessa on paitsi estänyt yksimielisyyden Ukrainan liittymisestä Natoon, myös antanut Venäjän käyttäytyä roistomaisesti , tehden lukuisia julmuuksia suoraan kansainvälisten normien vastaisesti ja paljastaen Yhdistyneiden Kansakuntien heikkouden

Ukrainan lippu liehuu EU-maiden lippujen joukossa Euroopan parlamentin rakennusten edessä Brysselissä symboloiden yhtenäisyyttä ja tukea. Kuva: Ivan Marc

Lisäksi lähestymistapa jättää huomiotta sen tosiasian, että Pohjois-Korea on liittynyt sotaan toimittamalla paitsi sotilaskalustoa ja ammuksia, myös kymmeniätuhansia taistelijoita osallistumaan sotilasoperaatioihin Ukrainaa vastaan. Länsimaiden ja Naton tämän tilanteen kohtaamisen määrittävän periaatteen puuttuminen ansaitsee tarkastelua erityisesti nyt, kun Itä-Eurooppaa uhkaavat sotivien osapuolten yhtenäisen rintaman toimet, joita toteuttavat esimerkiksi Venäjä, Pohjois-Korea ja Valko-Venäjä. Jälkimmäinen on tarjonnut logistista tukea ja toiminut sekä harjoituspaikkana että lavastuspaikkana Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan alusta alkaen. Sen asevoimia on myös sijoitettu Ukrainan pohjoisrajalle.

Yksi monista syistä, miksi Vladimir Putin perusteli hyökkäystään Ukrainaan, oli ajatus siitä, että Nato oli vuodesta 1997 lähtien tasaisesti tunkeutunut Venäjän länsirajalle ja uhannut sen turvallisuutta. Tämä perustelu, jota toistettiin riittävän usein ilman vastakkaisia ​​​​näkemyksiä autoritaarisen hallinnon hallinnon kontekstissa, muuttui kehotukseksi aseisiin Venäjän kotimaan puolustamiseksi. Kun tämä toteutui Putinin vuonna 2014 tapahtuneen Krimin hyökkäyksen ja hänen puolisotilaallisen hyökkäyksensä myötä Itä-Ukrainaan, Eurooppa havaitsi Venäjän uudessa uhkauksessa horjuttaa jälleen itäblokkinsa vakautta, kuten se oli tehnyt toisen maailmansodan jälkeen. Uhka räjähti suoraksi sodaksi Putinin vuonna 2022 tapahtuneen Ukrainan hyökkäyksen myötä, mikä sai lännen vastaamaan sotilaallisella avulla. Ja niin alkoi päätöksenteon tuska: Kuinka paljon ja mitä aseistusta Ukrainalle toimitetaan ja milloin, pitäisikö Ukrainan liittyä Natoon vai ei, pitäisikö Venäjän saada liittää osittain miehitettyjä alueita, pitäisikö meidän rajoittaa Ukrainan hyökkäystä Venäjälle vai sallia sen siviili-infrastruktuurin kohteeksi ottaminen ja miten suhtaudumme Venäjän rikolliskumppaneihin?

Tuhottuja venäläisiä panssarivaunuja ja jalkaväen taisteluajoneuvoja Dmitrievkan kylän lähellä Kiovan alueella Ukrainassa (huhtikuu 2022). Kuva: Drop of Light 

Ensinnäkin, tämä Naton laajentuminen.
Tarkastellaanpa "Naton laajentumisen" ytimeen. Naton perustaminen vuonna 1949 puolustusliittona oli vastaus Neuvostoliiton miehitykseen Itä-Euroopan maissa toisen maailmansodan jälkeen. Tarkemmin sanottuna se syntyi tarkoituksena estää Venäjän lisälaajentuminen Länsi-Eurooppaan. Sen sijaan, että Josif Stalin olisi vapauttanut Itä-Euroopan, kuten Länsi-Euroopan maille kävi, hän vaati itselleen alueen, jonka hänen armeijansa oli miehittänyt marssiessaan länteen Berliiniin sodan viimeisinä kuukausina. Tämä oli itse asiassa pitkälti sellainen toimintasuunnitelma, jota hän aikoi käyttää hyökätessaan Puolaan, Baltian maihin ja Suomeen sodan alkuvuosina Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen natsi-Saksan kanssa. Nyt vastauksena Naton puolustusliittoon Kreml tunsi velvollisuudekseen perustaa oman sotilasliittonsa, Varsovan liiton, vuonna 1955. Rakentaessaan tätä Venäjää länneltä suojelevaa rajalinnoitusta Itä-Euroopan maat huomasivat, että Moskovan sortava, keskitetty viranomainen riisti niiltä paitsi itsenäisyytensä myös taloudellisen potentiaalinsa. Kauan ennen kuin heidän painajaisensa päättyi Varsovan liiton purkautumiseen vuonna 1989, heidän taloutensa olivat pysähtyneitä ja kaukana länsinaapureidensa talouksista, ja he tarvitsivat huomattavia ulkomaisia ​​investointeja vajeen kattamiseksi.

Kartta, jossa näkyy Eurooppa ja sen itäiset maat Venäjän joukkojen miehittäminä toisen maailmansodan jälkeen. Varsovan liitto oli voimassa lähes 35 vuotta sen purkautuessa vuonna 1989. Kartan tekijänoikeus: Peteri

Tämän ajanjakson idän ja lännen välistä konfliktia määritellylle kylmälle sodalle oli ominaista jatkuva levottomuus ja toistuva kapina Varsovan liiton jäsenmaiden taholta Neuvostoliiton ja Venäjän herruutta vastaan, alkaen vuoden 1953 kansannoususta Itä-Saksan sosioekonomisista ongelmista. Trendi jatkui Unkarin kansannousussa vuonna 1956, Tšekkoslovakian vallankumouksessa ("Prahan kevät") vuonna 1968 ja lopulta vuoden 1989 kansannousuissa, jotka pyyhkivät yli itäblokin, erityisesti Puolassa, Liettuassa, Itä-Saksassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa. Ironista kyllä, Venäjä näytti olevan enemmän konfliktissa omien liittolaismaidensa kanssa kuin missään muualla maailmassa. Ja hyvästä syystä – kaikki pitivät Venäjää itseään palvelevana, määräilevänä ja korruptoituneena yliherrana. Kun he vihdoin huomasivat olevansa erossa tästä vitsauksesta, kukaan ei halunnut kokea sitä uudelleen. Tällaisen turvallisuuden saavuttaminen saattoi tarkoittaa vain liittymistä Natoon sen sijaan, että jäisi yksin ja uhatuksi äärimmäisen suuren, pelottavan ja pahantahtoisen naapurin edessä. Naton koko kaksinkertaistui 16 jäsenmaasta vuonna 1989 32:een vuoteen 2024 mennessä. Naton laajentuminen ei ollut niinkään aktiivinen prosessi maiden rekrytoimiseksi jäsenyyteen kuin pikemminkin hakijamaiden toivottu lopputulos tulevaisuutensa turvaamiseksi Venäjän hyökkäykseltä.

Suomi ja Baltian maat            
Suomi ja Ruotsi liittyivät Natoon vuosina 2023 ja 2024, mikä mutkistaa Putinin maailmaa hieman odottamatta. Venäjän ja Suomen välinen raja on 1350 mailia pitkä ja lisää 570 mailin (572 km) pituiseen rajaan, jonka Venäjällä oli jo Baltian maiden Viron ja Latvian kanssa. Se muistuttaa Nato-maiden laajasta ja välittömästä läheisyydestä sellaiseen, joka haluaa hallita Itämeren rannikkoa. Eteläisin Baltian maa, Liettua, jakaa 680 mailin (782 km) pituisen itärajan Valko-Venäjän kanssa, joka on Venäjän läheinen liittolainen ja jonka kanssa sillä on liittovaltiosopimus. Vielä tärkeämpää on, että Liettua rajoittuu etelässä Venäjän Kaliningradiin. Jälkimmäisellä on 145 kilometriä (145 km) pitkä Itämeren rannikko ja merkittävä laivastosatama Baltijsk, jossa sijaitsee Venäjän Itämeren laivasto. Lopuksi Liettua sijaitsee Suwalkin aukon pohjoispuolella. Suwalkin salmi yhdistää Valko-Venäjän Kaliningradiin ja on strategisesti haavoittuvainen paikka Venäjän miehitykselle, eristäen Baltian maat Naton läsnäolosta Euroopan mantereella.

Kartta, joka näyttää Venäjän ja NATO-maiden Suomen, Viron ja Latvian välisen rajan. Venäjän liittolainen Valko-Venäjä rajoittuu NATO-maihin Liettuaan ja Puolaan. Kartan tekijänoikeus: Peter Hermes Furian

Tässä suhteessa Ukraina ei ole poikkeus – kiistanalainen lisäys Natoon, samalla tavalla kuin Baltian maat olivat vuonna 2004 ja kaksi Pohjoismaata 20 vuotta myöhemmin. Ukrainan laillisesti vahvistettu maaraja Venäjän kanssa ennen vuoden 2022 hyökkäystä oli noin 1 225 mailia (noin 2 225 kilometriä). Suoraviivaisen lyhimmän etäisyyden osalta, olipa kyseessä sitten linnunräpäys tai ohjus, sekä Latvia että Viro ovat lähempänä Moskovaa kuin Ukraina, kun taas Suomi on vain 16 kilometriä kauempana (noin 16 kilometriä). Ukraina tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi vuonna 1991, kun se julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta.

Julistus annettiin kansanäänestyksen jälkeen, jossa yli 92 % äänestäjistä kannatti sitä, mukaan lukien lähes 84 % Itä-Ukrainan Donbasin alueella. Putin puolestaan ​​on väittänyt, että Ukrainalla kansakuntana ei ole legitimiteettiä, sillä venäläiset historioitsijat ovat väittäneet , että Ukrainan historialliset juuret ovat vain Venäjän. Itse asiassa viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet ukrainalaisten genomisen monimuotoisuuden, joka historiansa lisäksi on "ainutlaatuisesti muovautunut evolutiivisten ja väestötieteellisten voimien" vaikutuksesta, joihin ovat vaikuttaneet sekä maantiede että etnolingvistiset juuret, jotka poikkeavat täysin Venäjän historiaan liittyvistä juurista. Putinin historiallisten tosiasioiden uudelleenkirjoitusoli yritys puoltaa Ukrainan helmikuussa 2022 tekemäänsä hyökkäystä ja pakottaa maa takaisin alistumaan vasallivaltiona. Sellaisenaan hänen satumainen tulkintansa tunnistetaan paremmin imperialististen suunnitelmien heijastuksena kuin aitona tulkintana historiallisesta todellisuudesta. Muiden huomattavien ominaisuuksiensa lisäksi Ukrainan laaja Mustanmeren rannikko ja useat syvänmeren satamat, erityisesti Odessan ja Krimin satamat, ovat yhtä strateginen omaisuus kuin Itämeren alue, ellei jopa tärkeämpi.

Euromaidan-vallankumous 2013–2014 ja demokratia                                                                     
Onko Nato-jäsenyys Ukrainalle edes yhtä suuri uhka kuin sen liittyminen Euroopan unioniin (EU)? Lähinnä Venäjän Krimin niemimaan hyökkäykseen vuonna 2014 ja sitä seuranneeseen täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan vuonna 2022 vaikuttanut tapahtuma oli Euromaidan-mielenosoitus, joka puhkesi Ukrainassa, kun Venäjä-mielinen Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš solmi Putinin kanssa sopimuksen, joka esti pyrkimykset allekirjoittaa assosiaatiosopimus EU:n kanssa. Sopimus sisälsi 15 miljardin dollarin lainat, jotka oli tarkoitus käyttää velkojen takaisinmaksuun, kaupan esteiden poistamiseen, öljyn toimitusten jatkamiseen Ukrainan jalostamolle ja viiden vuoden noin 30 prosentin alennukseen Venäjältä tuotavan. Kapina kesti kolme kuukautta, minkä seurauksena Janukovitš luopui presidenttikaudestaan ​​ja pakeni Venäjälle turvaan.

Uudet vaalit toivat Petro Poroshenkon presidentiksi ja EU-jäsenyyspyrkimykset käynnistettiin uudelleen. Siihen mennessä oli kulunut kolme kuukautta Venäjän hyökkäyksestä Krimille ja Itä-Ukrainaan, mikä oli aiheuttanut epävarmuutta maassa. Olosuhteista huolimatta Poroshenko onnistui avaamaan viisumivapaan matkustuksen Eurooppaan, kääntämään kaasun virtauksen Euroopasta vähentääkseen Ukrainan riippuvuutta venäläisistä lähteistä ja luomaan itsenäisen ortodoksisen kirkon, joka on vapaa Moskovan patriarkaatin suorasta vaikutuksesta. Jatkuva talouden pysähtyneisyys ja hidas hallituksen uudistusprosessi kuitenkin kaatoivat Poroshenkon hallituksen ja nostivat Volodymyr Zelenskyin presidentiksi vuonna 2019 73 prosentin ääniosuudella koko maassa.

Kymmenen vuotta kestäneen Venäjän-konfliktin jälkeen halu sananvapauteen perustuvaan demokratiaan, johon kuuluu riippumaton oikeuslaitos ja media, on pysynyt vahvana Zelenskyin johdolla , samoin kuin pyrkimykset uudistaa hallitusta ja estää varakasta eliitiä vaikuttamasta kohtuuttomasti Ukrainan politiikkaan ja vaaliprosessiin. Vuonna 2022 Ukrainalle myönnettiin virallinen EU-ehdokasasema, mikä mahdollisti liittymisneuvottelujen jatkamisen. Sota ja sen vaikutus Ukrainan talouteen ovat kuitenkin mutkistaneet asiaa ja edellyttävät todennäköisesti konfliktin lopettamista ennen kuin EU-jäsenyyttä voidaan harkita.

Kuten vuonna 2013, ajatus Ukrainan liittymisestä EU:hun ja sen vakiinnuttamisesta menestyväksi demokratiaksi uhkaa Putinia enemmän kuin muita Venäjän rajalla olevia demokratioita, koska Ukrainalla on aiempi asema Neuvostoliitossa. Tämä, enemmän kuin Nato-jäsenyys, haastaisi sekä Putinin kansalliset että imperialistiset tavoitteet, kun se joutuu kohtaamaan naapurimaan, joka kukoistaa uudella ainutlaatuisen kulttuuri-identiteettinsä ja perintönsä tunteella. Ukrainan muuttuminen aiemmasta tilanteestaan ​​Venäjän vaikutuspiirissä merkittävän kasvupotentiaalin omaavaksi olisi jyrkässä ristiriidassa Venäjän jatkuvan ja laajalle levinneen sisäisen tilanteen kanssa. Tilanne ei olisi juurikaan erilainen kuin se, miten aiemmat Varsovan liiton maiden yhteiskunnat elpyivät Länsi-Euroopan liiton myötä. Lisäksi kurinalainen lähestymistapa hallintoon, jota Ukrainan nykyinen hallinto on jo osoittanut, olisi ristiriidassa Putinin kleptokratian tai jopa Orbánin hallinnon Unkarissa, nykyisessä kiistanalaisessa EU-jäsenessä. Osoittaisiko Ukrainan nousu Venäjälle, että se itse saattaisi pyrkiä tällaiseen lopputulokseen?

Entä turvallisuus?
Kaikista rauhansopimukseen rikoksenuusijan Venäjän kanssa liittyvistä huolenaiheista suurin liittyy kenties "turvallisuustakuun" luonteeseen, joka varmistaisi, ettei Venäjä toista samaa rikosta jälkimainingeissa. Termi vaikuttaa pikemminkin ristiriitaiselta, kun otetaan huomioon lupaukset aiemmissa sopimuksissa, joissa Venäjä on ollut mukana, mukaan lukien Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja, Alma Atan sopimukset ja Budapestin memorandumi. Ukrainalla on täysi oikeus pitää Venäjän joukkojen miehittämät alueet ja julistaa Venäjän näiden alueiden liittämiseen johtaneet näennäiskansanäänestykset mitättömiksi. Tämä edellyttää Venäjän tappiota. Sekä sen taloudelliset olosuhteet että sotilaalliset voimavarat ovat kyseenalaistaneet Venäjän kyvyn jatkaa tätä oletettua "ikuista" sotaa, sillä sen fossiilisten polttoaineiden vientiä uhkaavat edelleen pakotteet ja varastojen ja jalostamojen. Jos tällainen lopputulos olisi mahdollinen, Ukrainalla olisi keinot rakentaa itsensä uudelleen energiavarojensa, maatalous- ja teollisuuspotentiaalinsa avulla taloudelliseksi mahtipontiseksi keskukseksi EU:ssa ja varmistaa tulevaisuutensa osallistuvana jäsenenä.   

Yksi sadoista ikääntyvistä tankkereista, jotka myytiin Venäjälle ja joita käytetään sen varjolaivastossa öljyn laittomaan kuljetukseen maailmanlaajuisille ostajille. Kuva: Photo Magistr 

Sellaisen turvallisuuden saavuttaminen, joka mahdollistaisi kestävän rauhan, voitaisiin toteuttaa nopeuttamalla Ukrainan liittymistä EU:hun ja siten asettamalla se keskinäisen puolustuksen lausekkeen . Turvallisuuden osalta maanosan puolustuksen ensisijainen taho on kuitenkin Nato keskitetyllä komentorakenteellaan ja integroidulla logistiikallaan. Todellisuudessa roistomaisen Venäjän kohtaaminen tässä levottomassa maailmassa, erityisesti armottoman diktaattorin johtamassa maailmassa, vaatii lujuutta ja päättäväisyyttä, jotta tämä sota saadaan päätökseen tavalla, joka turvaa koko Ukrainalle kestävän tulevaisuuden. Naton ja EU:n tuki on tarpeen, jotta Ukraina voittaisi sekä Euroopan että Ukrainan molemminpuoliseksi hyödyksi.

Yksi useista venäläisistä öljyvarastoista ja jalostamoista, joihin Ukrainan ilmaiskut kohdistivat iskuja vähentääkseen vientiteollisuuden tuloja. Kuva: Dmitriy Sidanchenko

Epilogi                                                                                                                                                          
Olisiko Venäjän johtajille tai kansalaisille koskaan tullut mieleen, että sen sijaan, että he etsisivät tilaisuutta horjuttaa naapurimaiden vakautta tai pitäisivät niitä alttiina painostukselle, he voisivat yrittää sovitella ne tasavertaisina kumppaneina ja noudattaa arvokkaampia ja normatiivisempia käyttäytymisstandardeja? Ennen kuin tällainen maaginen itsetutkiskelun hetki koittaa, kannattaa tarkastella uudelleen Euroopan suhdetta sodanlietsojaan.

Kun pelko on täysin itsesuojelun tarpeesta motivoitunut, kaikki argumentointi pyörii hyökkääjän avuksi mukautumisen ympärillä, ikään kuin se antaisi jonkinlaisen oikeutuksen naapurin vahingoittamiselle ja alueellisen epävakauden luomiselle, vaikka siihen ei ole oikeutettua syytä. Tällainen pelon osoitus tekee pilkkaa siitä, mitä Nato edustaa, kun nykyisessä todellisuudessa sen vahvuus on suhteellisesti suurempi kuin Venäjän, joka on osoittautunut paljon vähemmän vastustajaksi kuin aiemmin mainostettiin. Venäjän suosima vastaus, jossa hän luopuu ydinaseiden uhkasta Naton mahdollisen eskaloitumisen sattuessa, vaikuttaa enemmän itseään syyttävältä itsemurhaluulolta vastauksen suhteen, jonka se saisi vastineeksi. Ukraina on viime vuosina liittolaisiltaan saamansa avun turvin ehdyttänyt Venäjän armeijan ja samalla heikentänyt merkittävästi sen taloutta . Ukrainan Nato-jäsenyyden epääminen on naurettavaa sen vastineeksi tarjoamasta valtavasta sotakoneesta ja sen strategisesta alueellisesta edusta. Mikä parempi turvallisuustakuu olisi pitkällä aikavälillä verrattuna muuten tapahtuneeseen kiistelyyn ?

Tekijänoikeus @Kost Elisevich, MD, PhD 2025. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän sisällön laiton kopiointi johtaa välittömiin oikeustoimiin.