Globaali venäläinen roko

Vladimir Putinin pahuus leviää kauas Ukrainan rajojen ulkopuolelle. Venäjän lähimmät naapurit Euroopan unionissa (EU) voivat todistaa erilaisista uhkien tavoista – suunnitellusta massamaahanmuutosta, jolla pyritään horjuttamaan yhteiskunnallista järjestystä, kyberhyökkäyksistä rahoitus- ja valtiollisia instituutioita vastaan, yhteiskunnallisiin epäkohtiin keskittyvistä disinformaatiokampanjoista, sabotaasista, salamurhista ja muista tässä tarkemmin käsiteltävistä keinoista. Alueellinen läheisyys ei kuitenkaan ole edellytys Venäjän tunkeutumiselle. Samanlaisia ​​lähestymistapoja on sovellettu muihin maihin ympäri maailmaa ja erityisesti länsimaissa, joita Putin pitää arkkityyppisenä vihollisenaan neuvostoliittolaiselle kasvatukselleen tyypillisellä tavalla.

Putinin johdolla Venäjä on saanut maineen poikkeuksellisuuden kannattajana ja sen myötä oikeudentunteen, jonka myötä naapurimaan, kuten Ukrainan, laiton hyökkäys voidaan oikeuttaa mielikuvituksen kidutetuille keksinnöille. Näihin kuuluu absurdi käsitys Ukrainan fasistisesta hallinnosta, joka uhkaa Venäjän olemassaoloa, kun se joutuu syyttämään samasta ; toinen on 1800- luvun venäläisestä historiankirjoituksesta kumpuava fantasia , jossa väitetään Ukrainan alkuperän olevan Venäjän varhainen versio. Lopuksi on havaittu uhka, että Pohjois-Atlantin liiton (Nato) yrittää heikentää Venäjän turvallisuutta, vaikka todellisuudessa Venäjä historiallisine imperialistisine tavoitteineen on uhka, kuten entiset Varsovan liiton Itä-Euroopan maat voivat todistaa. Lisäksi Baltian maat ja viime aikoina sekä Suomi että Ruotsi ovat ymmärtäneet samat riskit, jotka liittyvät yhteiseen rajaan tai ainakin läheisyyteen demonin kanssa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kaksipäiväisellä vierailulla Uzbekistanissa toukokuussa 2024 keskellä Kiinan ja Turkin kanssa käytyä taistelua vaikutusvallasta Keski-Aasian väkirikkaimmassa maassa. Kuva: Madina Nurmanova

Putinin Ukrainan sodan raakuus on hyvin dokumentoitu , ja tällä hetkellä se on ydin, jonka perusteella hänen rikollista toimintaansa voidaan alustavasti arvioida. Hänen globaalien toimiensa laajuutta on kuitenkin tarkasteltava uudelleen, jotta ymmärretään, miksi sitä on koko globaalin yhteisön haastettava ja torjuttava. Lähes 80 vuotta sitten päättyneen maailman viimeisen suuren sodan jälkeen pian luodulla kansainvälisellä järjestyksellä on paljon vaakalaudalla.

Syyrian sisällissota ja Venäjän hyökkäys

Syyrian levottomuudet puhkesivat vuonna 2011 valtakunnallisen kansanmielenosoituksen myötä, jossa vastustettiin Bashar al-Assadin sortavaa hallintoa. Mielenosoitus heijasteli aiempia reaktioita Egyptin ja Tunisian autoritaariseen hallintoon arabikevään aikana. Sisällissota puhkesi hallinnon voimakkaasti aseistetun vastauksen jälkeen levottomuuksiin, jota Venäjä ja Kiina tukivat. Molemmat käyttivät veto-oikeuttaan Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) turvallisuusneuvoston myöhempiin päätöslauselmiin, joissa tuomittiin Assadin toimet. Iran lähetti aseita Assadille ja sen libanonilainen liittolainen Hizbollah lähetti taistelijoita. Vuonna 2013 kapinallisia vastaan ​​käytettiin kemiallisia aseita, joissa tapettiin mielivaltaisesti viattomia siviilejä heidän läheisyydessään. Venäjä oli jo sodan alkuvaiheessa mukana tukemassa hallituksen joukkoja toimittamalla huomattavia aseita ja varusteita.

Kartta, jossa Syyria on rannikkoportti Lähi-itään ja nyt Venäjän strateginen sotilaallinen voimavara Välimeren laivastotukikohtaneineen, lentokenttä ja muita maalla sijaitsevia sotilaslaitoksia. Kartan lähde: Matthew Nichols1

Syyskuussa 2015 Venäjä liittyi fyysisesti sotaan Assadin pyynnöstä auttaakseen voittamaan hänen Syyrian oppositionsa ja Irakin ja Levantin islamilaisen valtion (ISIS). Laaja ilmaiskukampanja opposition tukikohtiin aloitettiin. Putinin geopoliittinen tavoite oli kaksitahoinen: ensimmäinen oli Yhdysvaltojen vaikutusvallan vähentäminen Lähi-idässä ja toinen strateginen jalansijan saaminen Välimeren rannikolla laajentaen Venäjän ulottuvuutta Pohjois-Afrikkaan ja Punaisenmeren alueelle. Venäjän erikoisjoukot ja Putinin palkkasoturi Wagner-ryhmä valloittivat oman raakuutensa keskittäen poltetun maan asiantuntemuksensa yhtä lailla siviiliväestöön kuin sotilaallisiin tavoitteisiin. Mielenkiintoista kyllä, jälkimmäisistä tavoitteista 80 % Venäjän ilmaiskuista vuonna 2016 kohdistui Syyrian opposition miliiseihin, jotka taistelivat ISISiä, paljastaen Syyrian yhteiskunnan terroristijärjestön äärimmäisille uhkille. ISIS kuitenkin menetti lopulta kaikkien Lähi-idän alueidensa hallinnan vuoteen 2019 mennessä amerikkalaisten, kurdien ja irakilaisten joukkojen ponnistelujen ansiosta, Venäjän puuttumisesta huolimatta.

Maaliskuuhun 2016 mennessä pelkästään Venäjän ilmaiskut olivat tappaneet yli 2 000 siviiliä Syyrian verkoston ihmisoikeuksien puolesta. Kyseessä on riippumaton Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimiva seurantaryhmä, jonka mukaan tämä tapahtui käyttämällä umpimähkään rypälepommeja, alumiinijauhetta ja rautaoksidia sisältäviä palovammoja, jotka aiheuttivat vakavia lävistäviä palovammoja, sekä termobaarisia aseita, jotka räjäyttivät aerosolimuotoisen räjähdysaineen, joka tukehdutti ja poltti uhrinsa. 31 kuukautta kestäneiden Venäjän pommitusten jälkeen sama seurantaryhmä raportoi 7 700 siviiliuhria, joista 1 851 oli alle 18-vuotiaita lapsia. Amnesty International on luokitellut nämä sodankäynnin menetelmät rikkomuksiksi , mikä on Venäjän armeijalle tuttua.

Pohjois-Syyrian sisämaassa sijaitseva yli kolmen miljoonan asukkaan Aleppo (2010) raunioitui pitkittyneiden taistelujen jälkeen, joihin sisältyi voimakkaita Venäjän ja Syyrian ilmaiskuja ja maahyökkäyksiä. Kuva: AAndrea Backhaus

Lopulta Venäjän väliintulo on näennäisesti varmistanut Assadin vallanpitävyyden ja jättänyt Syyrian pattitilanteeseen kapinallisjoukkojen kanssa. Vuoden 2023 puoliväliin mennessä Venäjä oli perustanut 105 sotilastukea Syyriaan, ja Assadin hallinto lupasi Venäjälle pysyvän läsnäolon maan vakauden ylläpitämiseksi. Venäjän kaksi tärkeintä sotilastukikohtaa ovat Khmeimimin lentotukikohta Latakiassa, Pohjois-Syyrian rannikkosatamakaupungissa, ja laivastotukikohta Tartusissa, 85 kilometriä etelämpänä. Siellä on osa Venäjän pohjoisesta laivastosta, joka koostuu tällä hetkellä kolmesta maihinnousualuksesta. tiivis yhteistyö maassa vuodesta 2015 lähtien.

Venäjän aseistautuminen Syyrian maahanmuuttoon

Pääasiassa syyrialaisten siirtolaisten vyöry Eurooppaan oli seurausta Venäjän Assadin omien joukkojen tukemiseksi toteuttaman äärimmäisen väkivaltaisen pommituskampanjan seurauksista. Vuoden 2016 alkuun mennessä lähes 129 500 ja maitse 1 545 siirtolaista, joista suurin osa kulki Kreikan kautta. Tällaisen massiivisen ihmisvirran valjastaminen aiheuttaa paitsi raja- ja humanitaarisia kriisejä, myös kaaosta ja yhteiskunnallista eripuraa niissä maissa, jotka ovat jääneet käsittelemään tulvaa. Muukalaisvihamieliset ja nativistiset voimat pakottavat poliittisiin liikkeisiin ja populistisiin mielipiteisiin , jotka eurooppalaisen demokratian yhteydessä voivat aiheuttaa vakavia jakolinjoja, mikä jälleen toimisi Venäjän eduksi.

Kaikki tämä osaltaan aiheutti poliittista ja sosiaalista epävakautta Euroopassa, ja lisäksi se veti lännen huomion pois konfliktista, joka syntyi Venäjän tahallisesta puolisotilaallisesta hyökkäyksestä Krimille ja Itä-Ukrainaan vuonna 2014 ja sitä seuranneesta Krimin laittomasta liittämisestä . Kahdeksan vuotta kestänyt konflikti jatkui Donbassissa, Ukrainan itäisillä alueilla, Venäjän puolisotilaallisten operaatioiden tukiessa paikallisia kumouksellisia elementtejä, jotka kohtasivat Ukrainan joukot ennen Venäjän suoraa hyökkäystä helmikuussa 2022. 

Ironista kyllä, Syyriassa aiheuttamistaan ​​ongelmista huolimatta Venäjä esti syyrialaisten pakolaisten pääsyn maahan tai alisti heidät entistä vihamielisemmäksi, kun he hakivat turvapaikkaa. Putinin tiedottaja Dmitri Peskov, joka ilmeisesti ei ollut tietoinen Venäjän osallisuudesta tähän kärsimykseen, ehdotti, että pakolaiskriisistä vastuussa olevat maat joutuisivat kantamaan kustannukset. Turvapaikan puuttuminen syyrialaisille Venäjällä johti siihen, että 5 500 heistä jatkoi matkaansa pohjoiseen Borisoglebski-Storskogin rajanylityspaikan kautta noin 70°N leveysasteella Norjaan ennen kuin tämä rajanylityspaikka suljettiin. Syyrialaisten tilannetta pahensi se, että joillekin heistä määrättiin sakkoja siitä, että he olivat esiintyneet sisäministeriössä paperittomina pakolaisina. Poliisin pidätettyinä heidät lähetettiin maahanmuuttajien säilöönottokeskuksiin karkotettavaksi, jolloin heidät palautettaisiin konfliktialueelle.

Venäjän ja Valko-Venäjän salaliitto EU:n rajalla

Laajentaen ei-sotilaallisen hybridisodankäynnin teemaa, Venäjän kumppanuus Valko-Venäjän ja sen diktaattorin Aleksandr Lukašenkan kanssa on antanut Putinille uuden mahdollisuuden aiheuttaa rajakaaosta toisella rajanylityspaikalla, tällä kertaa uhaten Puolaa ja Liettuaa. Vuonna 2021, vain muutama kuukausi ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Valko-Venäjän viranomaiset höllensivät viisumivaatimuksia kannustaen tuhansia siirtolaisia ​​Lähi-idän konfliktien repimistä maista, kuten Irakista, Syyriasta, Jemenistä ja Afganistanista, saapumaan Valko-Venäjälle. Matkustusta helpotti Valko-Venäjän valtion operoima lentoyhtiö, ja siirtolaiset majoitettiin valtion hotelleihin. Valko-Venäjällä oli kuitenkin pulaa humanitaarisen avun tarjoamisesta muuten, ja se oli pikemminkin halukas paimentamaan heidät 400 kilometrin pituiselle rajalleen Puolan ja naapurimaiden Liettuan ja Latvian kanssa. Jotkut siirtolaiset ilmestyivät Venäjän viisumeilla, mikä viittaa siihen, että heidän oli helpotettu kulkevan Venäjän läpi muilla keinoin. Tämä jälkimmäinen piirre oli tullut paljon selvemmäksi kevääseen 2024 mennessä.

Kartta, joka näyttää Valko-Venäjän, joka on suora kauttakulkuvaltti sen hallitsevalle itäiselle kumppanille Venäjälle EU:hun ja jonka rajanaapuri on Puola, Liettua ja Latvia. Kartan lähde: Michele Ursi

Tuolloin tämä teko oli näennäisesti vastaus EU:n pakotteille, jotka asetettiin Lukašenkan raa'an poliittisten vastustajien ja mielenosoittajien tukahduttamisen jälkeen, jotka kyseenalaistivat hänen uudelleenvalintansa vuonna 2020 27 vuoden valtakauden jälkeen. Hallinto oli korruptoinut vaalijärjestelmän, koska se antoi Lukašenkan säilyttää käytännössä diktatuurin .Rajaturbulenssi näytti olevan strategisesti koreografioitu vastaamaan Venäjän silloisia tarpeita, sillä uusi suuri maahanmuuttajien vyöry EU:hun ruokkisi entisestään sosiaalista ja poliittista levottomuutta ja rohkaisisi EU:n oikeistolaisia ​​ääriryhmiä reagoimaan. Syksyyn 2021 mennessä, kun kaikki tämä oli käynnissä, oli käynyt enemmän kuin ilmeiseksi, että Venäjä kokosi joukkoja Ukrainan rajalle, mikä kasvatti hyökkäyksen todennäköisyyttä.

Samaan aikaan Valko-Venäjällä olevat siirtolaiset eivät ainoastaan ​​kerääntyneet suuria määriä EU:n rajalle, vaan heistä tuli yhä aggressiivisempia ja heistä tuli yhä väkivaltaisempia .Tilannetta pahensi Valko-Venäjän rajavartioston osallistuminen, joka tuki laitonta rajan ylitystä ohjaamalla siirtolaisia ​​haavoittuville alueille ja yrittämällä sokaisemaan vastakkaisia ​​rajavartijoita laservaloilla. Ikään kuin korostaakseen kahden hallinnon yhteistyötä tässä kriisissä, Venäjä ja Valko-Venäjä järjestivät sotilasharjoituksia Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, kun tuhannet siirtolaiset olivat jumiutuneet myöhäissyksyllä jäätävissä ja yhä epähygieenisemmiksi muuttuvissa olosuhteissa. Tähän mennessä rajalle oli sijoitettu noin 15 000 puolalaista sotilasta vastauksena EU:n yrittäessä tukahduttaa keinotekoisesti aikaansaatua kriisiä syntyneeseen pattitilanteeseen. Laajoja esteitä asetettiin ja 200 metriä leveä suojavyöhyke luotiin siirtolaisvirran hillitsemiseksi, mutta ongelma on jatkunut tähän päivään asti, ja Venäjän osallistuminen on selkeämmin määritelty.

Venäjän-Georgian sota 2008

Ennen hyökkäystään Ukrainaan Putin hyökkäsi Georgiaan elokuussa 2008. Georgian pohjoisilla alueilla Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa oli ollut levottomuuksia siitä lähtien, kun maa itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Venäjän tukema separatistinen liike näillä kahdella alueella oli Putinille välttämätön perusta osallistua Georgian asioihin, kun taistelut puhkesivat Etelä-Ossetiassa. Vuodesta 2001 lähtien Putin oli pyrkinyt heikentämään alueen yhteyttä Georgiaan. Putinin tavoitteita Georgiassa entisestään vauhditti maan kasvava länsimyönteinen asenne ja kiinnostus liittyä Natoon, johon se oli sitoutunut Bukarestin huippukokouksessa vuonna 2008. Venäjän aikomukset sekä Abhasian että Etelä-Ossetian tulevaisuuden suhteen kävivät selvemmiksi, kun Venäjän Nato-suurlähettiläs varoitti, että Venäjä pyrkisi itsenäisyyteen tällaisessa tilanteessa. Kun Georgian joukot siirtyivät tukahduttamaan väkivaltaa Etelä-Ossetiassa, he kohtasivat alueelle laittomasti siirtyneitä venäläisjoukkoja. antoivat Putinille tekosyyn aloittaa täysimittainen sota itse Georgiaa vastaan, mikä oikeutti hyökkäyksen humanitaarisella "rauhanpakottamisen" verukkeella.

Kartta Georgiasta Mustanmeren itärannalla ja Venäjästä pohjoisessa, jossa näkyvät sen "autonomiset" pohjoiset alueet Abhasian huomattavan rantaviivan ja sisämaavaltiottoman Etelä-Ossetian alueet, jotka molemmat tunnustetaan kansainvälisesti osaksi itsenäistä Georgiaa. Kartan tekijänoikeus: Peter Hermes Furian

Venäjän ilmapommitukset seurasivat Etelä-Ossetian sisä- ja ulkopuolella, minkä jälkeen Georgian Mustanmeren rannikko joutui merisaartoon. Venäjä tunnusti sitten Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyyden Ranskan presidentin Sarkozyn neuvoteltua tulitaukosopimuksen. Tunnustus julistettiin vain vahvistamaan niiden autonominen asema, joka oli jo perustettu 1990-luvun alussa, mutta edelleen osana Georgiaa. Sota oli alun perin ajanut 192 000 ihmistä maanpakoon, ja kuusi vuotta myöhemmin yli 20 000 enimmäkseen etnistä georgialaista ei ollut vieläkään saanut kotejaan takaisin. Vuonna 2021 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin julisti Venäjän vastuulliseksi ihmisoikeusloukkauksista sotilaallisen toiminnan aikana, ja vuonna 2022 Kansainvälinen rikostuomioistuin nosti syytteet tiettyjä Venäjän kansalaisia ​​sotarikoksista etnisiä georgialaisia ​​vastaan.

Georgian mielenosoitus pääkaupungissa Tbilisissä huhtikuussa 2024 osoitti kansan vihaa hallituksen Venäjä-mielistä asennetta ja demokratian vastaiseksi pidetyn lainsäädännön hyväksymistä kohtaan, jolla yritettiin tukahduttaa riippumatonta mediaa. Kuva: George Khelashvili

Venäjä on ottanut tosiasiallisesti hallintaansa sekä Abhasian että Etelä-Ossetian, vaikka alueet tunnustetaan edelleen kansainvälisesti osaksi Georgiaa. Lisäksi se on sijoittanut huomattavan määrän sotilashenkilöstöä molemmille alueille, joista osa on äskettäin siirretty taistelemaan Ukrainaan. Pelkästään Etelä-Ossetiaan on perustettu viisi pysyvää sotilastukikohtaa. Alueiden valloituksen lisäksi Venäjä aikoo hyödyntää edelleen Abhasian 215 kilometriä pitkää Mustanmeren rannikkoa, ja se pyrkii perustamaan merkittävän laivastotukikohdan Otšamtširen satamaan Georgian parlamentin. Satamassa on tällä hetkellä useita Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelun (FSB) partioveneitä. Venäjän nykyhistoria alueiden vaatimisessa kyseenalaisissa olosuhteissa on ollut sopusoinnussa sen yleisen politiikkansa kanssa, jossa alueita hankitaan sotilaallisen miehityksen avulla, kuten tapahtui Kaliningradissa toisen maailmansodan jälkeen.  

Venäjän kyberhyökkäykset ulkomaita vastaan 

Kyberrikollisuudesta on tullut kansainvälinen ilmiö, joka on pitkälti suunnattu taloudelliseen hyötyyn. Putinin hallinnon venäläiset toimijat aloittivat kuitenkin kybervakoilun hybridisodankäynnin keinona tarjotakseen Venäjälle strategista etua heikentämällä elintärkeitä etuja niissä maissa, joiden se katsoi olevan sitä vastaan ​​​​liittoutuneita. Vuoden 2012 Valdai-konferenssissaPutin käsitteli ulkopolitiikkaa otsikolla "Venäjä ja muuttuva maailma", jossa hän mainitsi "pehmeän vallan" käytön työkalujen ja menetelmien matriisin muodossa ulkopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ilman aseita. Hän ehdotti, että näitä menetelmiä käytettiin äärimmäisten ja nationalististen asenteiden provosointiin, yleisön manipulointiin ja itsenäisten valtioiden sisäpolitiikkaan puuttumiseen, mutta ei maininnut, että Venäjä oli jo mukana vastaavassa toiminnassa. Samoihin aikoihin Valeri Gerasimov, Putinin johtama Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö ja niin kutsutunGerasimovin doktriiniksi, esitti ajatuksen uudesta sodankäyntimenetelmästä, joka edellyttäisi ei-sotilaallisten kykyjen integrointia strategisen edun saavuttamiseksi heikentämällä vastustajan turvallisuutta ja poliittista tahtoa.

Vuonna 2007 Viro, entinen Neuvostoliiton satelliittivaltio, suunnitteli venäläisen toisen maailmansodan muistomerkin siirtämistä pääkaupungistaan ​​Tallinnasta, mikä sai vihaisen Putinin reagoimaan sulkemalla maan internetin hajautetulla palvelunestohyökkäyksellä (DDOS), jota jatkettiin kolmen viikon ajan. Julkisen ja yksityisen sektorin organisaatiot joutuivat valtion ja kaupallisten verkkosivustojen kohteeksi ylikuormittamalla niiden palvelimia roskapostilla, mikä teki niistä käyttökelvottomia. Tämä oli ensimmäinen tunnettu jakso, jossa yksi valtio uhkasi toisen valtion turvallisuutta ja itsenäisyyttä tällaisella hyökkäyksellä. Jälkikäteen ajateltuna Venäjä osoitti itselleen tällaisen hyökkäyksen tehokkuuden hybridisodankäynnin keinona, jota sovellettaisiin pian muuallakin.

Sekä Georgia että Ukraina olivat iskujen kohteena myös vuonna 2007 levittämällä "valeuutisia" tarkoituksenaan heikentää demokraattisia periaatteita ja polarisoida helposti manipuloitavia yhteiskunnan osia. Vuonna 2008, kun Liettua kielsi vanhentuneiden Neuvostoliiton symbolien käytön, venäläiset hakkerit turmelivat verkkosivustoja entisen Neuvostoliiton symboleilla. Koordinoitu Venäjän sotilaallinen ja kyberhyökkäysoperaatio toteutettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2008 Venäjän ja Georgian sodan , ja Georgian sisäinen viestintä häiriintyi. Vuonna 2009 Venäjä käynnisti kyberhyökkäyksiä kahteen sen kanssa liittoutuneeseen Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluvaan maahan, Kirgisiaan ja Kazakstaniin. Ensimmäisessä tapauksessakyse oli Kirgisian presidentin Bakijevin pakottamisesta häätämään amerikkalainen sotilastukikohta. Toisessa tapauksessa Venäjä käsitteli valitusta mediayhtiölle , joka julkaisi Kazakstanin presidentin Nazarbajevin Venäjää kritisoivan lausunnon.

Venäjän armeijan tiedustelupalvelun GRU:n alaisuudessa toimivan hybridi-kybersodankäynnin koneiston edustuskuva. Kuva: Vvchal

Toinen koordinoitu sotilaallinen ja palvelunestohyökkäys, 32 kertaa suurempi kuin Georgiaan vuonna 2008 tehty hyökkäys, vaaransi internet-yhteyden Ukrainassa, kun Venäjän puolisotilaalliset joukot valtasivat Krimin maaliskuussa 2014. Saman vuoden toukokuussa, vähän ennen Ukrainan presidentinvaaleja, Venäjä hakkeroi maan vaalilautakunnan vaikka ukrainalaiset ratkaisivat ongelman nopeasti pidättämällä hakkerit myöhemmin.

Venäläisten hakkereiden havaittiin tunkeutuneen Saksan liittopäivien tietokoneverkkoon vuonna 2015 yrittäen päästä saksalaisten poliitikkojen ja Naton hallinnollisiin verkkoihin. Huoli nousi esiin lisää vuonna 2016, kun esitettiin todisteita siitä, että Saksan tulevissa parlamenttivaaleissa nähtäisiin Venäjän kyberhäirintää tarkoituksena heikentää istuvan liittokanslerin Angela Merkelin asemaa. Venäjän ulkomaantoiminta jatkui, ja hakkerit pääsivät Yhdysvaltain demokraattisen puolueen tietokoneverkkoon ja sen virkamiesten sähköposteihin, joita sitten levitettiin maailmanlaajuisesti WikiLeaksin kautta. Tunkeutumisen tarkoituksena oli selvästi heikentää Hillary Clintonin presidenttiehdokkuutta. Suomen ulkoministeriölle ilmoitettiin vuonna 2016, että venäläiset hakkerit olivat vaarantaneet sen vuonna 2013 ja että tuolloin se oli ollut osa laajempaa kampanjaa, johon osallistui yli 50 maata.

Viimeaikaiset venäläiset kyberhyökkäykset ovat aiheuttaneet tuhoa sairaaloissa Isossa-Britanniassa, puolustus- ja ilmailualan yrityksissä sekä poliittisissa vaikuttajissa Saksassa ja Tšekin tasavallassa sekä kriittisen infrastruktuurin yksiköissä Ruotsissa, Liettuassa, Puolassa ja Slovakiassa. Suuri osa toiminnasta on yhdistetty ryhmään ("Fancy Bear"), joka on yhteydessä Kremlin alaisuudessa toimivaan Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan pääosastoon (GRU) eli yksinkertaisesti Venäjän armeijan tiedustelupääosastoon. Hyökkäykset jatkavat vauhtiaan maailmanlaajuisesti, erityisesti länsimaissa, ja niihin liittyy lisääntynyt valppaus ja vastaavasti toteutetut vastatoimet.

Venäläisten palkkasoturien hyökkäys Afrikkaan

Venäjä on jo pitkään puuttunut Afrikan maiden asioihin ensimmäisenä monista vaikutusvaltaa tavoittelevista maista, vaikka sen aggressiiviset menetelmät ja motiivit ovat osoittautuneet paljon itsekkäämmiksi. Sen tarkoituksena on ollut varallisuuden riistäminen ja demokratioiden heikentäminen autoritaaristen hallintojen tukemiseksi, joiden kanssa sopimuksiin on helpompi päästä suorilla kaupallisilla suhteilla kuin parlamentaarisen keskustelun epäselvyyksien kautta. Sen lisäksi, että Venäjä on suoraan sotilaallisesti osallistunut Kremliin kytköksissä olevien Wagner-ryhmän palkkasoturien lähettämiseen vallankaappausten tukemiseksi, se on käynnistänyt disinformaatiokampanjoita, puuttunut kansallisiin vaaleihin, vaihtanut aseita resurssien hankkimiseksi ja kaapannut kansallisia turvallisuuspalveluja.

Venäjän puolisotilaallisen joukon, Wagner-ryhmän, tunnus. Ryhmä on nyt virallisesti integroitu Venäjän armeijaan Putinin salamurhattua sen johtajan Jevgeni Prigožinin elokuussa 2023. Kuva: Fly Of Swallow Studio

Venäjä on ollut Afrikan ensisijainen disinformaation levittäjä, joka on rahoittanut 80 kampanjaa 22 maassa ja edustaa lähes 40 % kaikista tällaisista kampanjoista. Sen ja Kiinan, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien, Saudi-Arabian ja Qatarin yhteenlaskettu osuus on lähes 60 % disinformaatiokampanjoista . Kansainväliset kampanjat, joista 16 kuuluvat Venäjälle, ovat nousseet esiin levittämään länsivastaisia ​​​​mielipiteitä, ja kahdella merkittävällä Venäjään kytketyllä disinformaatiotoimijalla on yhteensä yli 28 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa. Wagner-ryhmä on käyttänyt disinformaatiota kohdistaakseen erityisesti Maliin, Burkina Fasoon ja Nigeriin Länsi-Afrikassa. Vallan säilyttämiseksi Malin ja Burkina Fason sotilasjuntat ovat muuten tulleet riippuvaisiksi Venäjän tuesta. Valtaannoustuaan vuonna 2020 Malin junta on toistuvasti rikkonut sitoumuksensa siirtymäaikataulusta ja antanut maan turvallisuus- ja taloustilanteen heikentyä hälyttävästi. Tauregin separatistinen koalitio kärsi äskettäin merkittävän tappion Malin joukoille ja sen Wagner-liittolaisille Algerian rajalla, mikä osoittaa, että Venäjä on onnistunut vain luomaan lisää epävakautta toimillaan ja kärsinyt seurauksista. Samankaltainen tilanne on johtanut Nigeriin heinäkuussa 2023 tapahtuneen sotilasvallankaappauksen jälkeen, joka on heikentänyt maan turvallisuutta, taloutta ja sosiaalista hyvinvointia. Kaikki aiemman demokraattisen johdon aikana saavutetut saavutukset on käytännössä pyyhitty pois, ja islamistiset ryhmät luovat nyt levottomuuksia ja pakottavat juntan käyttämään venäläisiä palkkasotureita vastineeksi kaivosoikeuksista maan kultaa sisältävillä alueilla.

Putinin salamurhattua Wagner-ryhmän johtajan Jevgeni Prigožinin vuonna 2023 ja ryhmän liitettyä Venäjän armeijaan, Putinin hallinnon ei voida enää vedota mihinkään uskottavaan väitteeseen ryhmän tekemien jatkuvien järjestelmällisten ihmisoikeusloukkausten (esim. kidutus, ryöstely, pikateloitukset, seksuaalinen väkivalta) kiistämisestä. Loppujen lopuksi näiden venäläisten värväys on vain pahentanut kansan kärsimää väkivaltaa ja kurjuutta. Valitettavasti jotkut afrikkalaiset johtajat ovat nähneet Venäjän keinona vahvistaa valtaansa, ja Venäjä on ollut vain liiankin tyytyväinen auttaessaan heitä investoimatta juurikaan prosessiin. Toinen hyvä esimerkki jälkimmäisestä on ollut voimassa vuodesta 2020 lähtien Keski-Afrikan tasavallassa (CAR), jossa Wagner-ryhmä on pyrkinyt hyödyntämään sen kulta-, timantti-, uraani- ja öljyvaroja vastineeksi turvallisuudesta, jota se tarjoaa Faustin-Archange Touadéran hallinnon tueksi.

Wagnerin palkkasoturit pahentavat Afrikan levottomuuksia ja niiden pahentamia vaikutuksia on ollut joukkopako eri konfliktialueilla, erityisesti Sahelissa ja Keski-Afrikassa. Pelkästään Keski-Afrikan tasavallassa vuoden 2021 loppuun mennessä 722 000 ihmistä oli joutunut maan sisäisten pakolaisten joukkoon. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto arvioi, että yli 60 % väestöstä tarvitsi kiireellistä apua. Monet lähtisivät pohjoiseen suuntautuvalle muuttoliikkeelle Tunisiaan ja Libyaan paetakseen nälänhätää ja väkivaltaa. Venäjä on puolestaan ​​perustanut kaksi Wagnerin palkkasoturien hallitsemaa sotilastukikohtaa Libyaan, sijoittanut maahan GRU:n ja erikoisjoukkojen henkilöstöä sekä siirtänyt maahan S300- ilmapuolustusjärjestelmiä ikään kuin varmistaakseen jalansijansa strategisesti lähellä Etelä-Eurooppaa. Wagnerin henkilöstö on edelleen osallistunut laittoman maahanmuuton helpottamiseen Eurooppaan neuvottelemalla rannikolle tunkeutuneiden salakuljettajien kanssa. Aivan kuten Lähi-idästä Valko-Venäjän kautta länteen suuntautuvan muuttoliikkeen tapauksessa, merkittävää muuttoliikettä on tapahtunut Euroopan etelärannikolle, erityisesti Italiaan Pohjois-Afrikan kautta, Venäjän tarpeisiin horjuttaakseen jälleen EU:n yhteiskunnallisia ja valtiollisia instituutioita

Venäjän marssi Venezuelaan

Venäjän halu juurtua autoritaarisuuteen Venezuelassa toteutui marxilaisen johtajan Hugo Chávezin valtaan vuonna 1999 populistisella ohjelmalla, joka veti puoleensa työväenluokkaa ja köyhiä. Putin nousi valtaan pian sen jälkeen vuonna 2000 ja ryhtyi vetämään Latinalaisen Amerikan maita Venäjän vaikutuspiiriin, aivan kuten hänen entiset Neuvostoliiton johtajansa olivat tehneet Kuuban ja Nicaraguan kanssa. Mutta nyt tarkoitus oli laajempi, ja hänen visionsa oli rekrytoida maita uuteen maailmanjärjestykseen , joka haastaisi Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestyksen. Chávezilla oli vahvat Yhdysvaltojen vastaiset mielipiteet ja hän suosi pian suhteita Venäjään vahvistamalla niitä ostamalla sotilastarvikkeita yli 4 miljardin dollarin arvosta. lisäsopimuksia ydinenergiayhteistyöstä, avaruuspuolustusjärjestelmästä ja ydinsukellusveneiden toimittamisesta vuoteen 2020 mennessä.

Chávez kuoli vuonna 2013, ja hänen varapresidenttinsä Nicholás Maduro seurasi häntä ylimääräisissä presidentinvaaleissa. Korruptio oli juurtunut luonnonvaroiltaan rikkaaseen Venezuelaan Chávezin johdolla ja siitä tuli paljon suurempi ongelma Maduron johdolla, jonka kansankiihotus on johtanut poliittiseen ja sosioekonomiseen heikkenemiseen ja jatkuvasti kasvavaan varallisuuskuiluun. Tämä on ilmennyt hyperinflaationa, äärimmäisenä köyhyytenä, ruokapulana, työttömyytenä, heikentyneenä terveydenhuoltojärjestelmänä, kasvavana rikollisuutena ja kuolleisuutena sekä huomattavana maastamuuttona. Jälkimmäisestä tuli merkittävä vaikeuksien lähde Yhdysvaltojen etelärajalle, erityisesti Bidenin hallinnon aikana.

Venezuelan kartta, joka näyttää sen läheisyyden Panamaan Yhdysvaltojen etelärajan ja Guyanan rajan suunnassa, missä Maduro on sepittänyt maakiistan kääntääkseen huomion pois vilpillisestä toiminnastaan ​​viimeaikaisissa presidentinvaaleissa. Kartan lähde: GR.Stocks

Kun Maduro "valittiin uudelleen" vuonna 2018 olosuhteissa, joita naapurimaat, EU, Kanada ja Yhdysvallat pitivät vilpillisinä, Venäjä tunnusti Maduron hallinnon ja yhdessä Kiinan kanssa esti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman , joka vaati uusia presidentinvaaleja. Samana vuonna, vastineeksi Venäjän avusta lainojen ja pelastuspakettien muodossa edellisinä vuosina, Venäjä sai omistukseensa suuren osan useista Venezuelan öljykentistä ja määräysvallan kahden Karibian maakaasukentän tulevaan tuotantoon. Lisäksi se otti 49,9 prosentin määräysvallan Venezuelan kokonaan omistamassa yhdysvaltalaisessa yrityksessä CITGOssa, mukaan lukien kolme Meksikonlahden rannikon jalostamoa, 1,5 miljardin dollarin vastineeksi. Vuoden 2018 loppuun mennessä Venäjä oli investoinut miljardi dollaria Venezuelan kultakaivosteollisuuteen, ja lisäsopimuksia oli tehty 600 000 tonnin vehnän toimittamisesta sekä Venezuelan aseistuksen modernisoinnista ja ylläpidosta.

Venezuelan sisäisen levottomuuden, Maduron auktoriteetin kyseenalaistamisen vuoden 2018 vilpillisten vaalien jälkeen ja Venäjän investointien aiheuttamien huolenaiheiden keskellä Putinin Wagner-palkkasoturit alkoivat saapua Venezuelaan vuonna 2018 näennäisesti suojellakseen Maduroa. Venezuelan taisteluyksiköiden ja hallintoa tukevien miliisien kouluttamisen lisäksi Wagner-joukot ovat osallistuneet öljynjalostamojen ja useiden siellä asuvien venäläisten kaupallisten yritysten suojelemiseen. Toriumin, radioaktiivisen metallin, louhinta, jota voidaan käyttää muun muassa ilmailuteollisuudessa sekä ydinreaktioissa, on tullut suojelun toiseksi kohteeksi vakiintuneissa Venäjän louhintatoiminnoissa. Ryhmää on myös yhdistetty laittomaan kullankaivuuseen , jossa on loukattu ihmisoikeuksia ja aiheutunut ympäristövahinkoja.

Venezuelan diktaattori Nicolás Maduro mielenosoituksessa huhtikuussa 2024 edeltäjäänsä, marxilaista johtajaa Hugo Chávezia, vastaan ​​tehdyn vallankaappauksen 22. vuosipäivänä. Kuva: SStringerAL

Venezuelan heinäkuun 2024 kiistanalaiset presidentinvaalit, jotka hallituksen laajamittainen puuttuminen, ovat nähneet Wagnerin palkkasotureita Venezuelan turvallisuusjoukoissa niitä seuranneiden mielenosoitusten aikana. Venäläisten sotalaivojen äskettäinen saapuminen ja pidentynyt läsnäolo Venezuelassa osui samaan aikaan vaalien kanssa, ikään kuin viestinä siitä, että tarvittaessa on saatavilla vahvistuksia. Lisäksi Maduron äskettäinen aluekiista naapurimaan Guyanan Essequibon alueesta on johtanut Venezuelan lähellä sijaitsevan sotilaslentokentän parantamiseen, sotilastilojen laajentamiseen ja sillan rakentamiseen alueelle pääsyn helpottamiseksi. Tapaus on näyttänyt olevan pikemminkin häiriötekijä, jolla pyritään kääntämään huomio pois vaaleista. Jos Yhdysvallat kuitenkin joutuu toimimaan sotilaallisesti kiistan kärjistyessä, Venäjän läsnäolo mutkistaisi tilannetta.

Putinin valtion tukemat rikolliset toimet

Heinäkuussa 2024 venäläisten agenttien salamurhan Armin Pappergerin, Euroopan viidenneksi suurimman asevalmistajan Rheinmetall AG:n toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan, salamurhaksi. Kyseessä oli yksi monista Venäjän suunnitelmista tappaa Euroopan puolustusteollisuuden johtajia, jotka olivat tukeneet Ukrainan puolustusta Venäjän hyökkäystä vastaan. Osana Putinin hybridisodankäyntiä Venäjäon osallistunut useisiin hankkeisiin, joihin on kuulunut varastojen tuhopolttoja, ilkivaltaa ja pommi-iskuja. Kaikki nämä ovat osa laajaa sabotaasioperaatiota Naton jäsenvaltioissa, jonka kohteena ovat aseiden toimituslinjat ja niiden valmistukseen osallistuvat henkilöt. Useimmat, elleivät kaikki, näyttävät olevan yhteydessä Venäjän tiedustelupalvelu GRU:hun.

Venäjän sabotaasi-iskujen suunnittelu ja toteutus on kiihtynyt tänä vuonna tarkoituksenaan lisätä Ukrainan tukemisen kustannuksia. On otettu käyttöön sijaismenetelmä, jossa Venäjä rekrytoi myötäilijöitä verkosta valvonta- ja tiedonkeruutarkoituksiin, minkä jälkeen mahdollisesti tuhotaan kiinnostuksen kohteena oleva kohde. Operaatiot toteutetaan ilmeisesti siten, että ne eivät aiheuta vihamielistä sotilaallista vastausta. Putin tuntee nämä interventiot, koska hän tuntee Neuvostoliiton turvallisuusjoukkojen vakoiluoperaatiot. Kylmän sodan alkuaikoina 1950-luvulla neuvostoliittolaisilla oli piilotettuja räjähteiden ja aseiden kätköjä Länsi-Eurooppaan ja mahdollisesti Yhdysvaltoihin, ja heillä oli suunnitelmia aktivoida ne käskystä, mutta ne eivät koskaan toteutuneet. Näiden varastojen sijainti on jäänyt länsimaissa suurelta osin selvittämättä, vaikka Putin varmasti tietääkin ne.

Venäjän valtion tukemat salamurhat ovat Putinin johdolla jälleen yleistyneet, ja ne juontavat juurensa vuoteen 2004, hänen presidenttikautensa alkuvaiheeseen, jolloin Tšetšenian varapresidentti Zelimhan Janderbijev, Tšetšenian itsenäisyyttä ajanut nationalisti, teloitettiin Qatarissa kahden venäläisen agentin toimesta. sarja venäläisten pakolaisten ja oppositiohahmojen myrkytystapauksia ulkomailla, joista osa on onnistunut, toiset vähemmän. Venäjällä tapahtuvilla salamurhilla on väkivaltaisempi profiili – ampumisia, räjähdyksiä, "putoamista" ikkunoista tai useita portaita alas, roikkumista. Tieto siitä, että teloitetuiksi valitut henkilöt ovat muiden maiden kansalaisia, kääntää uuden sivun tällaisten rikosten luonteesta. On kyseenalaistettava, voidaanko niistä vastuussa oleva kansakunta saada vastaamaan seurauksista tavalla, joka pakottaa sen pidättäytymään paljolti, kuten sen olisi pitänyt tehdä, kun se ensimmäisen kerran hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2014.

Putin, Neuvostoliitto

Putin näyttää vakuuttaneen kansansa Suur-Venäjän tarpeesta, sellaisen, joka julistautuu hallitsevaksi muiden kansojen joukossa, jota pelätään suuruutensa vuoksi, jotta se voi johtaa muita uuteen maailmanjärjestykseen, johon muut autoritaariset hallinnot saattavat tuntea pakkoa kuulua. Hän on epäonnistunut, mutta muut hänen hallintonsa jäsenet miettivät vielä, voisivatko he keksiä itsensä uudelleen ja omaksua samanlaisen diktaattorin hahmon samoilla aikomuksilla. Neuvostoliiton ajan mentaliteetti on edelleen täynnä tarvetta osallistua kilpajuoksuun muiden sotilaallisesta voittamisesta hinnalla millä hyvänsä. Alueellinen hyöty ja globaali etu ovat paljon tärkeämpiä kuin Venäjän kansan hyvinvointi. Putinin pyrkimykset toteuttaa tällaisia ​​pahantahtoisia toimia maailmanlaajuisesti ovat lopulta hyvin vähäisiä, kun hänen kansansa on voitettu sotilaallisesti ja taloudellisesti tuhottu sen makaaessa Kiinan edessä. Esimerkki, jonka hän on antanut autoritaarisella hallintomuodollaan, aivan kuten Neuvosto-Venäjän johtajat tekivät ennen häntä, vie hänen kansakuntaansa jälleen katastrofin partaalle. Näin tehdessään Putin on asettanut Venäjän huonoon valoon rikollisilla toimillaan maailmanlaajuisesti ja osoittanut kansainväliselle yhteisölle niiden aiheuttaman surun. Paljon jää anteeksi antamatta ja muistettavaksi.

Euroopan on lakattava pelkäämästä Venäjän hegemoniaa ja ajatusta menneisyyden uudelleen kokemisesta. Lännen on nähtävä loppu toistuvalle painajaiselle, jonka on aiheuttanut jälleen yksi venäläinen hallinto, joka ei kykene oppimaan menneisyydestään ja omasta toistuvasta epäonnistumisten kierteestään. On aika erilaiselle Venäjän hallinnolle, joka huolehtii koko kansakunnan tarpeista valittujen kaupunkikeskusten sijaan ja lakkaa luomasta vääriä illuusioita edistyksestä, kun niin paljon ympärillä epäonnistuu. Autoritaristit tarkastelevat demokratian järjettömiä puolia – oikeuslaitosta, joka toisinaan epäonnistuu tehtävässään, lainsäädäntöelintä, joka polarisoituu niin paljon, että edistys viivästyy, ja toimeenpanovaltaa, joka horjuu harkintakyvyssään – ja uskovat, että on olemassa parempi tapa, jossa päätöksenteko jätetään yksinkertaisesti itsevaltiaan ja uskollisten mielistelijoiden käsiin. Jälkikäteen he saattavat kuitenkin huomata liian myöhään, että demokraattisten instituutioiden sisällä väittelyyn käytetty energia todellakin tasoittaa tietä kestävälle kansalliselle hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Demokratiat itse epäonnistuvat, kun tämä energia haihtuu, ja ahdasmieliset populistiset käsitykset juurtuvat jälleen kerran palauttaen kansakunnan autoritaariseen painajaiseen.

Tekijänoikeus @Kost Elisevich, MD, PhD 2024. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän sisällön laiton kopiointi johtaa välittömiin oikeustoimiin.


2 ajatusta aiheesta ”Globaali venäläinen rokko”

Kommentointi on suljettu.